Moi kaikki, mä oottelen tällä hetkellä innoissani kotiini lappua jolla voin hakea postista geelikynsientekotarvikkeet. Tilasin kunnolla koristeitakin mukaan, jotta pystyn ihan kunnolla panostamaan niihin. En ole ennen geelikynsiä tehnyt mutta uskon että pystyn siihen ja saisin kivaa tulosta aikaan koska olen pikkutarkka ja tykkään kaikesta kauniista ja koristelemisesta.
Ennen joskus kun olin yläasteella, kasvatin omat kynteni pitkiksi ja lakkailin niihin kauniita kuvioita ja koristelin hileillä ja strasseilla. Kuitenkin jossain vaiheessa luovutin, koska oli tosi rasittavaa kun kauniit lakkailut lohkeilivat jo parin päivän päästä niiden laitosta. Geelikynsissä on kuitenkin se ihanuus että niihin laitetut koristeet pysyvät tosi kauan, ja useimmilla myös geelikynnet kestävät tosi hyvin kynsissä. Itsellä on ollut nyt geelikynnet n. 2 kuukautta ja hyvin ovat kestäneet, kuitenkin teen käsilläni aika paljon kaikkea joten on niillä kestettävääkin.
Mulla on heti aika kunnianhimoinen tavoite, eli tehdä ekaksi koristeelliset kynnet vaikka ehkä kannattaisi ihan yksinkertaisista kynsistä aloittaa. Haluan kuitenkin jo heti aloittaa sieltä "vaikeimmasta" päästä. ;) Löysin netistä pari ihanaa kynsikuvaa jotka inspiroivat tosi paljon ja ovat juuri sellaisia mitä ajattelin heti lähteä kokeilemaan...
Mulle tulee nyt näin aluksi tuollaisia ylläolevia fimopötköjä. Ihania hedelmiä.
Jokatapauksessa, en malta odottaa sitä että pääsen kotiin katsomaan onko jo vihdoin kiva paperilappunen pudonnut postiluukusta!
Enkä tietenkään myöskään jaksa odottaa, että nään taas tän oman maukujan...
Väiskistä on niin hauskaa tarrata kiinni ja alkaa potkimaan kättä. :'D Noin se tekee yleensä pikkunallelle, että puree sitä ja potkii sen päätä tms.
Ja jos saan tänään kynsikamat niin todellakin teen jo heti tänään jotkut ihanat kynnet itselleni! Ja toivon mahdollisimman parasta tulosta, mutta mun pitää muistaa että teen niitä ekaa kertaa joten tulos ei välttämättä tietenkään heti ole toivottu... :'D
4 kommenttia:
Oii, se on niin söpöä, kun pennut justii sillee potkii :D Mut toisaalta kannattaa miettiä, että se voi hyvin jatkaa sitä sit aikusenaki ja sit se ei oo enää niin söpöä :D Siks mä oon opettanu mun kissaa siitä pois :p
miu: Miksköhän pennut tekee noin että potkii? :) Hassua. :D Minkäikäinen ja minkäpainoinen kissasi on? tää painaa vasta 3 kiloa ja on nyt 5-6 kk ikäinen. Musta tää vaikuttaa vielä tosi pieneltä tän ikäiseksi. :O Tai en ole kyllä ennen kissaa omistanut.
mulla on 3,5v kissa ja se aloitti ton käden potkimisen kun oli päässyt yli tosta pentuvaiheesta :D ei se sitä onneks usein harrasta :DD
Katja: Juttelin tosta mahan potkimisesta yhen tyypin kanssa, joka tietää enemmän kissoista ja se sanoi, että tuo potkiminen tulee alunperin siitä, kun kissa saalistaa ja haluaa rikkoa eläimet mahan rikki, raakaa :D Mun kissa täyttää tossa toukokuussa kaheksan vuotta jo :D Se painaa ainaki 5 kiloa.
Ruokit vaan hyvin kisuas, niin kyllä paino nousee, ei toi mun mielestä mikään epänormaali paino ole :) Kantsii antaa välillä kermaviiliä, tekee hyvää kissalle :)
Lähetä kommentti