Eilen ollessani kassalla eräs mies tuijotti tuohtuneesti tupakkahyllyjä joissa oli luukut kiinni ja tokaisi "hahh, minähän en osta enää tupakkaa koska se on piilossa, ei sellainen tavara voi olla myynnissä jota pitää pitää piilossa!" Ja siis good for you? Eikö hän itse älynnyt että lause kuulostaa aika tyhmältä, ja itse asiassa aika helpolta tupakanpolton lopetukselta hänelle. Mies lähti tokaisun jälkeen vain kävelemään pois.
Olen huomannut myös että joidenkin on "pakko" nähdä tupakat ostotilanteessa. He alkavat aina tähyilemään mitä tupakoita on vaikka aina ostavat sitä samaa. Ja sitten alkaa mitäähh mitäs tämä nyt on miksi ne on piilossa.
Itse olen ennen polttanut tupakkaa säännöllisesti ja nykyään poltan vain harvoin kun joskus viikonloppuisin sorrun siihen. Mielestäni tuo piilotus on hyvä asia, eikä mitenkään turha vaikka se ei auttaisi polttamisen vähenemiseen. Se on jokatapauksessa vähemmän mainostusta kun tuotteet eivät näy. Sillä mainostavathan kaikki esillä olevat tuotteet itseään, vaikka erillistä mainosta ei olisi.
En myöskään näe syytä miksi tuohtua siitä että ne ovat piilossa ja joutuu kysymään tuotetta itse. Onhan näin usein tähänkin mennessä ollut, ne ovat vain olleet esillä. Haloo. Älkää tupakoitsijat/niiden ostajat tuohtuko asiasta tai esittäkö tyhmiä, ei tää vaikeuta teidän polttamista oikeasti mitenkään. Sitä tupakkaa saa sieltä niin kuin ennenkin.
Kiitos ja heippa.
4 kommenttia:
Mä olin tässä yks päivä kaupassa kassalla jonottamassa, niin joku äijä tulee tyyliin korvan juureen huutamaan, että missä ne tupakat on. Ei sitten voinut jonottaa ja odottaa, että toinen saa ostoksensa maksettua tai kauppias ne mun ostokset vedettyä. Ei se niitä tupakoita kuitenkaan sen aikaisemmin saa vaikka kuinka tulis huutamaan.
tämä kommentti ei liity aiheeseen tuon taivaallista, mutta pistän kuitnekin :D
oon ajatellut tehdä itse oman yo-mekkoni, mutten yhtään osaa arvioida paljonko helmaan tarvitaan kangasta. sitten tuli mieleen että sähän teit myös yo-mekon itse ja siinä oli juuri sen mallinen helma kuin minkä ite haluisin. eli muistatko yhtään paljonko kangasta meni helmaan/koko mekkoon? :))
I'm Lacking: Toi on ihan totta, mua ärsyttävää suunnattomasti kun olen töissä kassalla ja ihmiset alkaa huutamaan päällekkäin ja yleensä keskeyttävät mun puheeni, tai sitten keskeyttävät muiden puheet. En ymmärrä eikö tollasia ihan alkeellisia käytöstapoja ole sitten monillakaan.. :D Tai sitten mua luullaan robotiksi joka voi puhua monelle samaa aikaa ja tekemään hirveästi kaikkea samaan aikaan.
Anonyymi: Ei haittaa vaikkei liity aiheeseen. :) Hitto kun en muista paljonko meni kangasta... Enkä ole varma missä tuo ohje nyt on. :( Voin koittaa etsiä sinulle tiedon siitä paljonko kangasta meni!
jos siitä vaan ei oo liikaa vaivaa, niin oisin suunnattoman iloinen jos löydät :D
- se edellinen ano :)
Lähetä kommentti